Vähään aikaan ei ole syntynyt mitään valmista. Tai ainakin siltä tuntuu, kun miettii viime aikojen sähellystä. Kuopuksen unitaistelut, työjuttujen kertaileminen ja syksyvaatteiden järjestäminen on vienyt kaikki ilta-ajat ihan kortille. Mutta jotain sentään pakon alla eli kummitytölle piti saada nimpparilahjaksi itsetehdyt villasukat syksyn saapaskeleille. Ajattelin tehdä ne pirteän värisestä langasta ja kerällä itse koolaamani keltainen lanka näytti ihan täydelliseltä. Noh, valmiina sukkana väri näytti....vähintäänkin pirteältä. Saas nähdä kelpuuttaako likka sukkia

Jätin sukat tahallaan vielä päättelemättä, kun en tiennyt jalan kokoa. Teen valmiiksi sunnuntaina vaikka kahvittelun jälkeen.

Päiväkodista poisjäämisen vuoksi olen potenut jatkuvaa huonoäiti-tunnetta, kun ei vaan tule askarreltua hirveästi mitään. Vesiväreillä on nyt kesäaikaan saanut maalata ulkona, koska järjestelmällisesti vesimuki kaatuu sisällä ollessa tai maaleilla maalataan puoli kämppääkin samalla. Pienen herran vaatimustasokin on toki aika korkealla. Eilen alkoi mankuminen, että pitäisi opettaa hänet kutomaan (on kai nähnyt vähän liikaa tätäkin touhuamista). Ikää vajaa kolme, keskittymiskykyä vielä nolla ja neuvojen vastaanotto äidiltä miinus viisi. Ennen kuin ehdin änkyttää vastaan, Urho totesi, että hän taisi jo oppia. Puikot käteen, villaimuläpäre Oton vaippalaatikosta ja siitä vaan heilumaan puikkojen kanssa. Valmis alta aikayksikön.