Pieni omakotitalo ja kaksi tavaraa hamstraavaa ihmistä ei ole hyvä yhtälö. Talon edelliset asukkaat nimesivät yhdeksi syyksi muuttoonsa liian pienet säilytystilat, emmekä silloin ottaneet asiaa kuuleviin korviimmekaan. Kaikesta muka selviää, mutta näiden parin vuoden aikana on nurkkiin kertynyt enemmän ja vähemmän tärkeää tavaraa, säilytettävää kaikki. Ukkokulta on hinkunut jo pitkään tehdä itse kaksi erillistä hyllykköä vajaan, joiden väliin jäisi tila työpöydälle. Lisäksi vajassa pitäisi säilyttää pari pinoa polttopuita, fillareita, lumikolia, vaihtorenkaita ynnä muita normaaleita vajantäytteitä. Siispä peräkärry lainaan ja puutavarakauppaan hakemaan puuta ja levyä. Huolellinen etukäteissuunnittelu tavaran tarpeesta meni ihan harakoille, kun puuta ei ollut sopivan laatuisena ja mittaisena, jolloin piti ottaa varmasti riittävä määrä tavaraa. Kun vielä ynnää puukasaan kaikki ne vanhat puupalaset, jotka odottavat käyttöä, saadaan varmasti riittävä määrä. Kääntöpuolena on se, että jos puu loppuu kesken, ei peräkärryä taas saada ikuisuuteen ja projekti venyy. Hyllykköjen syvyydeksi määriteltiin 40cm, korkeus 205cm ja leveydet 166cm ja 117cm. Viisi hyllyä kumpaankin, yksi vähän korkeampi hyllyväli isoille tavaroille ja muuten tasavälein. Aikaa kului kokonainen päivä ja toinen päivä varaston järjestelylle. Hyllyköt ruuvattiin varmuuden vuoksi seinään kiinni, koska joka tapauksessa lapsille tulee intohimo kiivetä niitä pitkin.

1249647809_img-d41d8cd98f00b204e9800998e

Koska puuta tosiaan jäi käyttämättä ihan reippaasti, saadaan vihdoin saunan kiukaan ympäri kaide. Ja varmaan jotain muutakin niistä vois syntyä.