Nyt on iskenyt totaalinen motivaatiopula. Tuntuu, ettei synny mitään. Osittain syynä saattaa olla se, että odotan oman ompelunurkkauksen valmistumista ja sitä odotellessa ei jaksa levittäytyä keittiön pöydälle enää ompelutarvikkeiden kanssa. Vähän niinkuin paria kuukauta ennen muuttoa ei jaksa enää siivota. Sentään joululahja numero 3 on valmistunut, että edes jotain. Ja blogeja on koluttu. 

Pihalla on puuhattu syyshommia. Ulkovalot ovat odottaneet tuloaan jo reilun vuoden ja nyt ne vihdoin saatiin pystyyn. Kunhan vielä saadaan sähkäri liittämään hämärä- ja aikakytkimet niin jo kelpaa ajella illalla töistä kotiin. Yksi tolpista on näin jälkeenpäin katseltuna vähän kaukana reunuksesta. Jottei siihen kovin moni kalauttaisi auton kylkeä, ajattelin istuttaa ruukkuun katajan maamerkiksi sen viereen. Säänkestävät ruukut eivät olleet mistään halvimmasta päästä varsinkaan näin ei-sesonkiaikaan, eikä sopivaa löytynyt, joten värkkäsin itse jotain sinne päin. Ruukku löytyi Ikeasta savenvärisenä ja maalasin sen makuuhuoneen seinäremontista jääneellä Sadolinin mokkamaalilla. Säänkestävyyttä ei ollut ennen testattu, mutta muutaman viikon koeajalla on kestänyt hyvin. Vierellä lahjaksi saatu, ihanainen sammakko, joka onkin ainoa puutarhapatsas, jonka kelpuutan meidän tontille.

1256822751_img-d41d8cd98f00b204e9800998e

Muuten pihalla onkin jo ihan syksyistä. Suuri osa ruukuista on kannettu vajaan odottamaan kevättä ja osa lehdistä on jo saatu haravoitua. Muratti, joka oli pari kuukautta sitten tämän näköinen...

1256822649_img-d41d8cd98f00b204e9800998e

...on nyt jo tälläinen

1256823422_img-d41d8cd98f00b204e9800998e

Höh. Minne katosi kaikki vihreä?

1256822698_img-d41d8cd98f00b204e9800998e