Kauniina kesäöinä mulle iski suunnaton kaipuu johonkin romanttiseen mummolatyyliin. Sain jopa päähäni ommella tilkkupeiton, johon löysin mielestäni täydelliset kankaatkin. Ja kun en ollut ennen tilkkupeittoa tehnyt niin ilman suurempia ohjeita aloittelin vaan reunasta. Suht tasaisia kappaleita sainkin aikaan, yksinkertainen peitto olisi koostuva noin 30x30 palasista, joka toinen kuviollista ja joka toinen valkoista. Väliin vanua ja tikkaukset saumakohtiin ja avot, sehän olisi valmis alta aikayksikön. Mutta sitten päästiin ongelmiin. Saumavarat söivät yllättävät suuren määrän kangasta ja näinollen peitto ei riittäisi parisängyn päiväpeitoksi. Joku alkoi myös häiritsemään kankaissa, en saanut oikein selkoa mikä. Peitto jäi siis odottelemaan suurempaa inspiraatiota ompelutuolille ja älyttömän kokoinen vanurulla siihen viereen tönöttämään sisustuselementiksi. Jippii.

1284323493_img-d41d8cd98f00b204e9800998e

Uudelleen levitettynä tajusin, että yksi kankaista on ihan erilainen tyyliltään kuin muut. Vihreällä pohjalla on omppuja, kun sen olisi pitänyt olla vaaleansinisellä pohjalla pieniä kukkia. Olkoon läjällä vielä, sillä välin kasaan rahaa PipStudion valmiiseen versioon.

 

Suurimpaan romantikanhimooni virkkasin kuumina keäiltoina maton makkariin matonkuteista. Jostain remonttireiskalehdestä selaillessa silmiini sattui asuntomessutalon lattialla ollut matto, jota käytin suuntaa antamaan. Lehdessä ei mainittu mitään maton alkuperästä tai valmistajasta, mutta valmistumisen jälkeen ei mennyt kauaa, kun tajusin, että tämähän on joku design tuote. Apua, vakoilua ja plagiointia!!! Nyt en oikein tiedä, pitäiskö toi matto laittaa takkaan vai sängyn alle. Tykkään kuitenkin siitä ihan hirmusti ja useampi virhe tekee siitä kyllä ihan omatekoisen. Kiertääkin ihan kummallisesti. Ihana matto.

1284323472_img-d41d8cd98f00b204e9800998e