Edelleen jatkan viime vuoden puolella tapahtuneita eli summataan, mitä se pukki toi. Siis käsitöihin liittyvää, tarkemmin sanottuna. Oli ilo saada kerrankin itse käsityö, koska pitää paikkansa, ettei suutarin lapsella ole kenkiä. Paketista paljastui joulunpunaiset villasukat, jotka oli pelastettu jostain nimettömistä joulumyyjäisistä. Mallia piti ihan porukalla tarkastella jouluillan ratoksi:)

1294754610_img-d41d8cd98f00b204e9800998e

Virallinen blogikoira tuppasi jokaiseen kuvaan mukaan

1294754708_img-d41d8cd98f00b204e9800998e

Helmiharrastusta vauhdittamaan ostin itselleni joululahjaksi Biltemasta pihtisarjan, johon kuului neljät erilaiset pihdit. Olikin aikamoinen ylläri, että pukki toi Helmitaivas -kirjan. Samaista kirjaa olin salaa hipelöinyt Hämeenkadun kirjakaupassa kyytiä odotellessani, mutta en ollut raaskinut ostaa. Kirjassa on perusohjeet korujen tekemiseen ja paljon malleja eli kirjan anti oli meikäläiselle ihan mahtava. Paketissa oli myös Luonnonvärien lankapaletti -kirja, jossa oli lankojen värjäyksen lisäksi neulemalleja. Palmikkomalleja jäi ainakin heti mieleen, täytyy selata tarkemmin tulevia projekteja varten.

1294754567_img-d41d8cd98f00b204e9800998e 

Lisäksi pukin erinäisissä paketeissa oli mm. Kiertin bambutiskirätti ja Woodloopin Kuura -pesin/kuorin/jotain eli haavasta tehty puupalikka, jolla voi suihkussa hinkata. Kaunis ja ehdottoman käytännöllinen ja loppuviimein kierrätettävä. Pesin oli paketin perusteella Turku desing now -kaupasta peräisin, jossa on muutakin ihanaa käsityötä.

1294754662_img-d41d8cd98f00b204e9800998e